Alkupalat
Tervetuloa
Kalle
Ahvenuksen verkkosivuille.
Sivustoni toimivat sähköisenä käyntikorttinani, sähköisenä
muistikirjanani sekä asiakassivujen testialustana. Verkkosivustoni käsittelevät myös
digitaalista kuvankäsittelyä,
valokuvaamista,
sekä esittelevät ottamiani valokuvia.
Ylläpitämäni sivuston (Abyss) HTTP-palvelin sijaitsee kotonani
Nokialla.
Olen työskennellyt vuodesta 1996 alkaen päätoimisesti graafisena
suunnittelijana (Minikilpi
Oy) digitaalisen kuvankäsittelyn sekä verkkomedian parissa.
Nämä ovat valokuvaus ja videoeditointi mukaan lukien myös harrastuksiani.
Koulutukseltani olen painotuotantoassistentti/ulkoasuntoteuttaja
(Tampere
College).
Ensikosketukseni tietokonegrafiikkaan sain KoalaPainter-ohjelmasta
(C64)
vuonna 1983.
Varsinaisen bittikarttakuvien käsittelyn aloitin ensimmäisen (IBM PC
Cyrix CX 486DLC) tietokoneeni myötä 1994 PaintShopilla (nyk. Corel).
Ensimmäiset vektorigrafiikkakuvani piirsin Pirkanmaan
ammattioppilaitoksella (KJMT) vuonna 1989 ja vektorigrafiikkaan jäin
koukkuun lopullisesti ostettuani Arts &
Letters Expressin vuonna 1995.
Tietokonegrafiikkaa- ja kuvankäsittelyä harjoittaessani olen kymmenien
kokeilemieni
ohjelmien jälkeen päätynyt pääasiassa Adoben ohjelmiin.
Bittikarttagrafiikan käsittelyyn käytän lähes poikkeuksetta Adoben Photoshop:ia
(CS2), vektorikuviin
sekä logojen "puhtaaksipiirtoon" Adobe
Illustratoria (CS2)
ja monisivuisten julkaisujen taittoon Adoben InDesignia (CS2).
Tarkkoihin kone- ja mitoituskuviin olen käyttänyt vuodesta 1996 alkaen Scanvec (Amiablen)
CasMate Pro:ta.
Verkkojulkaisujen ulkoasuntoteutukseen Macromedian
DreamWeaver (MAC) ja Microsoft Frontpage (PC) on tullut tutuksi lähinnä niiden
taulukoinnin- ja värinhallinnan helppouden vuoksi. Osan sisällöstä
teen kuitenkin edelleen suoraan html-koodiin.
Kiva kun poikkesit sivuillani.
-K
|
|
|
Näytä kaikki >
|
|